tiistai 21. marraskuuta 2017

Perhe tapaa - kihlajaiset

Sunnuntaina juhlittiin tätä häiden esiastetta, kihlajaisia. Ajatus oli, että nämä olisivat rennot juhlat, jossa syötäisiin hyvin ja meidän vanhempamme tapaavat ensimmäistä kertaa. No, toteutus oli kuten arvata saattaa, hieman erilainen.

Meidän rennot ja stressittömät juhlat vaihtuivat kaupassa käymiseen ja useiden ihmisten järjestämiin juhliin, joita aloinkin kutsua ''häät 2.0'' -juhlaksi. Kun meidän vieraslistamme (eli vanhemmat) eivät enää kelvanneetkaan vaan juhliin alkoi tulla entistä enemmän kummia, mummeja ja sukulaisten kaimoja, oli aika heivata hiiteen ajatus ''kaikki tehdään itse!''. Lopulta vieraita oli yhteensä 26 henkilöä.

Tarjoiltavista toisen kakun teimme itse ja toisen tilasimme. Itse teimme suklaajuustokakun ja tilattuna tuli kuningatarkakku. Tämän lisäksi itsetekemiä oli mummoni leipomaa pullaa sekä meidän tekemää kanapiirakkaa. Loput eli karjalanpiirakat ja keksit ostettiin kaupasta. Näiden lisäksi oli kukkien virkaa toimittavia Geisha -karkkeja, sormussipsejä, kahvia, teetä ja mehua.

Koristeet, väriteemat ja kaikki oli viimeistä vaille mietitty valmiiksi. Oli kuvia, LOVE -ilmapalloja, kukkien terälehtiä sekä violetteja kahviservettejä. Nämä tosiaan olivat sellainen esiaste häille ja häistä tulee suunnilleen samantyyliset. Oli onneksi helppoa valmistella näitä, jopa minun harjoittelun vuorotyön rinnalla.

Sunnuntai aamuna heräsin aivan liian aikasin, aivan liian hirveeseen jännitykseen. Eniten jännitti, miten vanhempamme tulevat toimeen keskenään. Tämä jännitys kumoutui kyllä heti! He tulivat toimeen hyvin, tai ainakaan näin ulkopuolisin silmin ei näyttänyt huonolta. Päänsisälle en vieläkään pääse näkemään :D. Saimme ihania lahjoja, muun muassa muumipyyhkeitä, Iittalan laseja sekä teepannun, kukkamaljakon ja kynttilänjalkoja. Parhaimpana ja hauskimpana oli skumppa lasit. Emme siis toivoneet yhtään mitään, vaan annoimme vieraille vapaat kädet (ja täytyy myöntää, että hyvin tuntevat meidät). Olin itse mielessäni ajatellut skumppalaseja lahjaksi, sillä kun ne ovat kihlajaislahja, niin ne olisi kiva saada sitten häälaseiksi myös. Ja sitten saimme ne! :D Mikä sattuma ja iloinen sellainen! Nyt on sitten häälasit valmiina meille <3

Kuitenkin nämä juhlat olivat kivat, eivät niin stressittömät, mutta hiukset pysyivät päässä. Oli ihana olla rennosti, jutustellen kaikkien kanssa ja nähdä kuinka toisilleen vieraat ihmiset tutustuvat toisiinsa!





perjantai 10. marraskuuta 2017

Pieni pala meitä

Keitä me olemme ja mistä kaikki alkoi. Tässä seuraavaksi pieni pala meitä.

Olen kohta 23 vuotta täyttävä nainen. Ikäkriisin lisäksi kriiseilen häistä, koulusta ja elämästä. Opiskelen AMK:ssa vikaa vuotta ja olen opparia vaille valmis sosionomi. Sitä en tiedä, onko tämä unelmien ammatti lopullisesti, sillä haaveenani olisi päästä sisään yliopistoon vielä jatkamaan. Riippuu ihan siitäkin saanko unelmien työpaikan, jota en tietenkään tiedä, mikä se voisi olla. Perhekoti, jälkihuolto, sijaishuolto, vai jotain aivan muuta. Sen näkee sitten. Kuhan nyt ensin kirjoittaisin opinnäytetyöni :D Pidän matkustamisesta aivan älyttömästi, olin vuosi sitten vaihdossa Espanjassa. Espanja tulee vilisee teksteissäni vielä pitkään elämässäni, olihan se kokemus, jota ei hetkeen uutta tule. Muuttamisesta en pidä, mutta siitä on erinäisten asioiden kautta tullut vähän kuin elämäntapa (pitäisikö joskus asettua??). Olen muuttanut monia kertoja, niin monta, että tipuin laskuissa jo hyvän tovin sitten.

Olen lähtöisin Etelä-Suomesta. Ensin kaupungista, sitten pienestä maalaiskylästä. Sitten hieman vanhempana lähdin kokeilemaan siipiäni Pohjois-Savoon, Siilinjärvelle. Mottonani oli ja on ''lähde nyt, sillä aina voi tulla takaisin'' ja niin olen tullutkin... ja lähtenyt uudelleen. Kierre on loputon. Kerrataan pieni kertaus, jotta ei pääse unohtumaan sitten jatkossakaan, joten: Tuusula-->Siilinjärvi-->Iisalmi-->Tuusula-->Espanja-->Iisalmi-->Tuusula-->Iisalmi. Ja ettei liian pitkää aikaväliä tulisi, niin näiden välissä on noin 3 vuotta. Olen lähtenyt ja jälleen palannut takaisin. :D Ja tulen lähtemään vielä moneen paikkaan!

No, mutta mites tuo minun toinen puoliskoni, hieman hänestä.. Hän on 24 vuotias mies, yliopisto-opiskelija ja gradua vaille valmis maisteri. Meillä on ikäeroa melkein tasan 1,5vuotta. Hänen muuttohistoriansa ei ole ihan yhtä listamainen kuin minulla, mutta on hänkin muuttanut. Hän tykkää auttaa arjessa minua oikeastaan kaikessa. Aamulla käy käynnistämässä auton valmiiksi ja rappaa ikkunat, keittää teen valmiiksi kuppiin ja hakee minulle vettä sitä pyytäessäni. Hyvät käytöstavat omaava ja siististi pukeutuva herra.

Ja miten me sitten tapasimme, tutustuimme ja kuinka olemme tässä pisteessä missä tällä hetkellä olemme. Se ei vielä kovin pitkä tarina ole kerrottavaksi, mutta pitenee kokoajan. Kaikki alkoi tinderistä, sieltä jonka käytön olin jo melkein lopettanut ja jokainen sitä käyttävä tietää syyn. Ajattelin vahvasti jokaisen hyvän miehen olevan jo varattu ja vietin onnellista sinkkuelämää. :D Kunnes tapahtui jotain odottamatonta, tuli vastaan mies, oli sydämet ja juttelu. Tuli reissu, tavattiin, lähdin, hän tuli luokseni ja siitä kaikki sitten pikkuhiljaa alkoi rytinällä. Oikeastaan jos miettii, niin miksi ei olisi alkanut. Mies, joka matkustaa toisen, melkein tuntemattoman luo 500km viikonlopuksi vain tavatakseen toisen, niin hei c'moon kyynisempikin lämpenis. Ja etenkin siinä vaiheessa kun puheet kävi yks yhteen, hauskaa oli aina kun tavattiin, keskusteltiin kokoajan, uskalsin soittaa puheluita jotka venyivät välillä pitkiksi. Ja näin meidän tarinamme alkoi.

Olemme siinä mielessä ehkä vähän jännä pari, että oltuamme muutaman kuukauden yhdessä meillä oli selkeät suunnitelmat tulevaisuudelle, oli tiedossa talot ja tilat. Ja oltuamme tavallista vähemmän aikaa yhdessä menimme kihloihin. Asumme yhdessä koulujen vuoksi vasta ensi keväällä. Mutta tämä sopii meille, eikä tässä kenenkään muun elämää eletäkkään :D.

Meillä on kaikki mitä me tarvitaan ja halutaan. On rakkaus ja unelmat. On suunnitelmat toteutettavaksi. On lämpö ja läheisyys. On sanat ja teot. On kaikki tarvittava <3.









keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Kihlajaismatka luonnon helmaan

Koska olemme kaksi eräjormailusta nauttivaa ihmistä, suuntautui meidän kihlajaismatkakin luonnon helmaan. Olimme vuokranneet huoneen Sappeen matkailukeskuksesta. Viikonlopun matka piti sisällään ratsastusta, makkaran grillausta kodassa ja saunomista. Se oli samalla sellainen pieni pala luksusta arjen keskellä.

Kävimme ratsastamassa tunnin vaellusreitin sappeen ratsutilalla. Minä ratsastin islanninhevosella ja Make suomenhevosella. Pitkästä aikaa hevosen selässä teki ihmeitä aikaan ja en muistanutkaan kuinka ihanaa se olikaan! Pieni ratsastuskärpänen taisi puraista myös tuota kihlattuani kun hän tokaisi, että meidän pitäisi alkaa yhdessä käymään ihan tunneillakin.

Illasta nautimme viineistä ja taisimme puhua hieman jo häistäkin. Koska emme olleet päättäneet hääpäivää vielä oli sen päätös edessä. Sitä pohdittiin pitkään, kuukausien ja jopa kahden eri vuoden välillä. Oli hieman vaikeuksia löytää molempia miellyttävä päivä ja vuosi. Lopulta päädyttiin elokuuhun 2020. Tämä oli kummallekin hyvä ja tykästyttiin siihen. Siitä innostuneina latasimme hääkalenterin kännyköihimme ja sieltä käymme katsomassa, kuinka monta päivää on tänään häihin.

Ollessamme matkailukeskuksessa, jossa on myös paljon caravaanareita huomasimme heidän todella tiiviin yhteisönsä. Olimme kesällä itse myös Kuusamossa asuntoautolla matkalla ja jo siellä oli tietynlainen ilmapiiri leirintäalueilla, mutta tuolla oli kunnon yhteisö. Siellä he tunsivat kaikki, viettävät joulut keskenään, juhlivat keskenään ja pitävät erilaisia pieniä kisoja keskenään. Oli jotenkin kiva huomata, miten tiivis se porukka siellä oli, mutta kuinka iloisesti ottivat kuitenkin ¨vieraatkin¨ joukkoonsa.

 Kerrassaan, matka oli ihana ja rentouttava! Oli mukava olla taas jossain muualla kuin kotona ja rentoutua toisen seurassa ja kokea uusia kokemuksia. Kaiken ihanuuden kruunasi meidän huoneistohotellin parvekkeelta aukesi näköala laskettelurinteiden yli kohti ruskaista metsää. Vaikka melkein koko viikonlopun olikin sumua ja usvaa metsän yllä, niin silti sieltä huomasi ruskan.








tiistai 7. marraskuuta 2017

Kosinta meren äärellä

Olipa kerran yksi aurinkoinen keskiviikkoaamu ja kaksi aamu-unista ihmistä. Oli suunnitelma, oli toteutus ja oli hyvin iloinen ilta. Tällainen hyvin tapahtumarikas päivä oli keskiviikko 25.10.

Kaikki alkoi siitä kun halusin lähteä käymään Suomenlinnassa. Emme olleet kerenneet käydä siellä kesällä, joten ajattelin, että nyt tai ei ollenkaan. Lähdettiin matkaan hyvillä mielin, edes tuuli ei haitannut meitä. Ihastelimme maisemia lauttamatkalla istuen lattialla ja höpisten jotain. Maihin tultuamme ensimmäisenä määränpäänä meillä oli kirkko, sillä halusin nähdä olisiko se sama missä Ensitreffit alttarilla -parit tahtoivat. No, kirkon ovet olivat ja pysyivät kiinni, joten se jäi ensi kertaan.  Seuraava määränpää oli merenranta, joten sinne lähdimme suunnilleen määrätietoisin askelin. Ja voi että niitä maisemia! Aivan ihanat!

Siellä ihastelimme maisemia, mutta yhtäkkiä Make halusi vaihdella paikkaa, mikään ei ollut hyvä. Ensin kaiteelta nurmikolle, sieltä kalliolle ja portaille, lopulta kukkulalle. Yritin pysyä perässä samalla ihaillen maisemia. Lopulta kun olimme vaihdelleet paikkaa useaan otteeseen totesin kylmissäni, että ¨otan muutaman kuvan snäppii ja lähdetään¨ ja siinä samassa Make polvistui ja kysyi jotain, jota en rehellisesti muista selkeästi häkellykseltäni. Vastasin myöntävästi, vaihdettiin sormukset ja täristiin onnellisesti yhdessä siellä kukkulalla meren äärellä. Oli ihanaa ja sitä hetkeä tuskin unohtaa.

Sormuksen Make oli valinnut itsekseen, enkä siihen ole vaikuttanut. Vihjaillut millaisesta pidän ja millainen ei ihan ole minun tyyliäni, mutta vieressä en ostohetkellä seissyt. Oikeastaan en ole aivan varma mistä asti hällä se on ollutkaan. Sormus on aivan ihana ja juuri minun tyyliseni. Yksinkertainen, naisellinen, timanteilla. Siinä on monta pientä timanttia upotettuna rivissä. Juuri täydellinen kihlasormus! Tähän on helppo löytää vierelle täydellinen vihkisormus myöhemmin. Tämä sormus on osaltaan yksinkertaisen näkönen, mutta timantit vilkkuvat valossa ja läheltä katsottuna ne näkyy selkeästi ja hyvin! Kyllä tuo mies minun makuni tuntee!

Kihlakuvia tulemme ottamaan vielä myöhemmin kuhan saamme valokuvaajan (rakkaan veljeni), ulkoilman sekä aikaa sopimaan täysin yhteen. Haluamme valokuvat ulkona ja hieman erilaisempia kuin ne ''pönötyskuvat'' missä seistä tökötetään vierekkäin jonkinlainen virne naamalla. Ne ei vain ole meidän tyyliset, joten monta asiaa täytyy olla täydelliset, että saadaan sopivat kuvat :D Kuvien puutteelisuuden takia on hieman vähän kuvia sormuksista sekä tuoreesta kihlaparista, mutta asia korjaantunee vielä!


sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Miten saada vieraat viihtymään häissä?

Vastaus: Ei mitenkään!

... Ainakaan kaikkia. Eihän se ole mahdollista, ei vain ole. Jokainen miettii varmasti sitä, kuinka saada kaikki vieraat viihtymään ja miten tekisi mahdollisimman kivan muiston vieraille. On niitä joiden mielestä kaikki hääleikit ja muut ohjelmat on niitä, jotka ovat niin tylsiä, että vähintään nukahtaa pystyyn ellei sitten ole jo liimaantunut penkkiin kiinni toistuvien leikkien ansiosta. Sitten on niitä, jotka suorastaan odottavat ja janoavat erilaisia ohjelmanumeroita sekä leikkejä, he ovat niitä, jotka ovat kaikessa mukana ja pongahtavat pystyyn jo sanan ''leikki'' kuulessaan. Ja sitten on niitä näiden kahden ihmistyypin väliltä olevia vieraita, osa ryhtyy leikkiin vähän suostuteltuna ja osa odottaa innoissaan, mutta kuitenkin rauhallisesti.

Silti, vaikka vieraiden viihtyvyys onkin tärkeää, on mielestäni tärkeämpää se, että häät ovat morsiusparin näköiset. Jos pari on harvinaisen leikkisä, jopa ehkä hieman lapsenmielinen niin on turhaa kait odottaa saavansa häissä kokea vähän ohjelmanumeroita ja syvällisiä keskusteluja. Jos häät ovat taas kahden hieman vanhemman ihmisen juhla, on turha tuskin odottaa mitään sen suurempia lakanan viikkaamisia. Näin kärjistettynä kerrottuna, toki, eihän kaikki ole juuri tuollaisia.

Se mitä meiden häissämme tullaan näkemään, jääköön arvoitukseksi, ainakin vielä. Toki monia häitä kiertäneenä ja monia hääohjelmia katsoneena tiedän millaisia on olemassa, mutta ne mitä me valitsemme, ei tiedetä vielä itsekkään. :)

Toivon todella, että kaikki tulevat morsiammet ja sulhot, ette miettisi liikaa muita, vaan nautitte siitä päivästänne teidän tavalla!!












lauantai 30. syyskuuta 2017

Huntu(ko)

Olen pitkään pohtinut onko päässäni huntua kun astelen alttarille. Lapsena leikkiessäni morsianta, oli päässäni huntu, tottakai, kuvastihan se morsiammena oloa. Päässäni oli ties minkälaisia liinoja, keittiöliinoista lakanoihin. Samoiten suurimmassa osassa hääkakun koristeita on morsiammen päässä huntu.

Samoiten olen heijastanut hunnun neitsyyteen, mutta niinhän on myös valkoinen puku, joten tämä on vähän ristiriitainen juttu. Samalla olen miettinyt sitäkin, kun kirkoissa täytyisi peittää olkapäät, niin huntuhan tekisi tässäkin tehtävänsä.  Nämä on vaikeita asioita, kun kuitenkin haluaisin tuntea oloni mahdollisimman hyväksi ja jos en pidäkkään hunnusta niin sitten se olisi ''tiellä'' vain. Samoin täytyisi miettiä hiusten kanssa, että miten sen hunnun saisin niihin hiuksiini.

Olen ollut hyvin ristiriitaisilla mielillä hunnun kanssa ja jossain vaiheessa jyrkästi sitä vastaankin. Nyt olen alkanut ajatella taas, että miksi ei? Ainakin sen kirkollisen toimituksen sekä kuvausten ajaksi. Jos kuitenkin tulen siihen lopputulokseen, että haluankin hunnun päähäni on minulla tasan yksi vaihtoehto millainen sen pitäisi sitten olla. En halua kasvojani peitettäväksi, joten sen pitäisi olla taaksepäin menevä, suora sekä hyvin yksinkertainen ja etenkin pitkä!

Tässä on kaksi kuvaa hunnusta:

Tällaisen hunnun voisin ottaa. Tämä on tosi yksinkertainen, mutta jotenkin tosi kaunis. Samoiten laskeutuu hienosti suoraan alas. Tästäkin hunnusta saattaisin kuitenkin poistaa noi sivun koristeet, alhaalla ne voisi olla, mutta ylhäältä alas en sellaisia haluaisi kuitenkaan. Tärkeintä on se yksinkertaisuus! Tämä voisi olla etenkin tuulisella säällä valokuvia ottaessa ihana, kun liihoittaisi menemään taustalla!
Kuvan hunnun lähdesivu
Tässä hunnussa sitten on taas kaikki, joita en haluaisi! :D. Otin tämän täysin vertailun kohteeksi tähän. Itseäni tällainen lyhyt huntu ei ole koskaan miellyttänyt. Tämä näyttää juurikin kasalta tylliä. Muuten tämäkin on hyvin yksinkertainen, poislukien noi kukat/lumihiutaleet. En voisi kuvitella tällaista huntua itselleni, jos päätän hunnun ottaa.
Kuvan hunnun lähdesivu
Päätöksen hunnusta teen luultavasti vasta sitten, kun löydän itselleni puvun ja pääsen sen kanssa sovittamaan huntua. Jos se ei sovi yhtään, niin jää huntu pois, mutta jos se näyttää siltä, että ilman huntua siitä puuttuu jotain niin otan sen. Toisaalta pelkästään puku ei tosin kerro sitä, että sopiiko huntu kantajalleen.

Vaikeita tilanteita, onneksi on (aikaa ja) hyvät kaasot auttamassa valinnassa! :)





















tiistai 13. syyskuuta 2016

Ulkonäköpaineet



Asia mikä alkaa viimeistään meidän, naisten elämässä siinä yläasteella. Jollakin on uudemmat vaatteet ja toinen kehittyi paljon nopeammin kuin toinen. Joku jätti kasvamatta pituutta, mutta leveys senkuin kasvoi ja jollakin toistepäin. Ja näin kuuluukin olla, miksi olisimme valettu kaikki samaan muottiin? Olisiko siinä loppupeleissä edes järkeä?


Kuitenkin ulkonäölliset paineet kasvavat kokoajan. Monet naiset ryhtyvätkin ennen häitään morsiusdieetille ja kyllä kieltämättä varmaan ryhdyn itsekin sitten joskus =D. Jokainen haluaa näyttää ''hyvältä'' hääkuvissaan. Hyvältä eli laihalta, muodokkaalta, pieneltä. Ikinä ei ajatella, että sitä voisi näyttää hyvältä muutenkin, sillä jokainen on kaunis, juuri omana itsenään. 

Olen itsekin ulkonäköpaineiden alla, pitäisi olla fitness, käydä salilla ja pumpata rautaa, juosta 10km lenkkejä ja vähän portaita samalla. Päällä pitäisi olla makkarankuoret ja pelkät urheiluliivit, jotta jokainen voisi ihastella niitä vatsalihaksia mitkä on kovalla työllä saatu. Sitten jos ei kuulukkaan tuohon kastiin, vaan lähinnä siihen fatness -muottiin niin onkin heti häpeällistä uskaltautua ulos. Ja koska se on häpeällistä uskaltautua ulos niin minäkin, kuten muutkin pukeudumme kaapuihin ja mottomme on ''jos se on löysä, voin käyttää sitä''.  Ja niin tein minäkin.. 

Kaikki vaatteet mitä otin tänne Espanjaan mukaan on luokkaa löysä, löysempi, löysin. On villapaitaa, joka peittää vatsan, on toppia joka peittää selän, on paitaa joka peittää kädet, on vaikka ja mitä, joka peittää jotain. Ja sitten tulin lentokentän ovista ulos, pitkä hame, joka peittää jalat ja löysä paita, joka peittää kaiken muun ja vastassani oli lämpöaalto. Hikoilin kuin pieni sieni heti, tunsin kuin hikipisarat vain valuivat selkääni pitkin, mutta kaavustani en luopuisi! Pääsimme vihdoin työn ja tuskan jälkeen asunnolle, jossa vaihdoin heti pelkkään toppiin ja pienempään hameeseen, olimmehan sisällä.
Nyt elämää Espanjassa on takana 2 viikkoa ja tilanne on se, että olen uskaltautunut töihin, kaupungille ja vaikka minne t-paidassa, siis t-paidassa. 1) en koskaan pitäisi t-paitoja (syitä on monia... kädet näyttää tyhmiltä, ei peitä mitään, liian lyhyitä ym.) Suomessa. 2) Täällä on vain niin kuuma!!. Jep, koska täällä on ihan järkyttävä helle kokoajan, 30 astetta joka päivä ja töissä täytyy olla siistit ja hieman siveellisemmät kuin rinnat ulostyöntävä toppi ja mikrosortsit oli minun uskaltauduttava t-paidassa ulos. Eikä se ollut edes kauheaa. Tämän jälkeen olen käynyt altaalla uimassa ensin varovasti bikineissä ja sen jälkeen rohkaistuin ja lähdin rannalle meren ääreen, bikineissä! 


Ja ei, minulla ei ole edes huonoin itsetunto. Oikeastaan minulla on aika hyvä itsetunto, en välitä niinkään mitä muut sanovat, välitän siitä mitä itse ajattelen. Ja minähän tykkään ajatella..
Mutta tässä minulla on jokaiselle ilmainen vinkki ja sitä saa käyttää!! Jos te, nuoret naiset, tulevat morsiamet tai jo vaimoksi muuttuneet sellaiset, häpeilette teidän vartaloanne tai muuta niin tulkaa Espanjaan! Täällä on vain niin kuuma, ettette vain pysty miettimään ja lopulta tajuatte rakastavanne itseänne, sillä kyllä, te olette kaikki kauniita juuri sellaisina kuin olette! <3